maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulu, joulu tullut on..

Joulu on tulossa ja herkuttelijalla on ollut kovasti puuhaa. On pitäny suunnitella joulumenua, leivoskella ja paistella kaikenlaista. Pakkasessa oottelee valmiina lanttu- ja porkkanaloorat, leipää, pullaa ja torttuja. Yritin tehdä myös imellettyä perunalaatikkoa, mutta siitä tuli niin ällöttävän näköistä, että tuotos meni suoraan kompostoriin.

Pipareita on leivottu useampaankin otteeseen, mutta jotenkin kummasti ne on kadonnut jo kaikki. (Suurin) Osa jo taikinavaiheessa jääkaapista. Tein eilen uuden taikinan ja tänään tein siitä muumitalon ja Jannen työnantajalta saaduilla piparimuoteilla erän pipareita. Muumitalon kokoaminen oli aikamoinen urakka. Osat paistui eri pituisiksi ja kokoisiksi ja ne oli hankala liittää toisiinsa. Sokeriakaan en ole aikaisemmin sulattanut ja se tuntui vaaralliselta puuhalta. Ja sitähän se olikin - kaksi rakkulaa oikeassa kädessä on siitä todisteena. Anoppi valeli kattopalaa sulaan sokeriin ja mie yritin laittaa sitä sitten paikoilleen, kun sokeria valui suoraan sormille. Pipihän siinä tuli. Talosta ei tullut mikään mestariteos, mutta on se ainaki itse tehty.

Huomenna olisi tarkoitus paistaa kinkku leivinuunissa. Se on tällä hetkellä "kellarissa" (kuoppa varaston lattiassa) sulamassa ja huomenissa pitää varmaan alkaa lämmittelemään uunia pitemmän kaavan mukaan, jotta lämpöä riittää tarpeeksi koko yöksi. Vaikka ainahan kinkun voi siirtää sähköuuniin, jos alkaa näyttämään siltä, että lämpö ei riitä.

Kinkkua lukuunottamatta kaikki alkaakin olla valmiina joulua varten. :)