sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Broileri-riisi-ohravuoka

Broileri-riisi-ohravuoka raejuuston ja
 itse tehdyn kurkkusalaatin kera.
Yksi pitkäaikaisista suosikkiruoistani on ollut broileri-riisi-ohravuoka, jonka ohje löytyy Myllyn Paras Riisi+ohra -paketista. Se on helppo tehdä ja maistuu hyvältä. Sen kun heittää ainekset vuokaan, maustaa, sekoittaa ja loruttaa nesteet päälle. Sitten uuniin vajaaksi tunniksi.

Tällä kertaa minulla pääsi loppumaan kesken tuo valmis riisi-ohrasekoitus, mutta onneksi hyvin varustellusta kuiva-ainelaatikostani (yhdestä niistä) löytyy myös pelkkää riisiä ja rikottuja ohrasuurimoita. Sekoitin niistä fifti-siksti -suhteella (eli suunnilleen puolet ja puolet) loput tarvittavasta määrästä.

Myllyn Parhaan ohjeessa käytetään vuossa persikkalohkoja, mutta minulta löytyi säilykelaatikosta vain mandariinilohkoja, joten käytin niitä. Makeutta kuin makeutta. Itse voisin kuvitella käyttäväni esim. tuoreita luumuja tai omenoita ja säilöttyjä ananaspaloja.

Broileri-riisi-ohravuoka

3 dl riisi-ohrasekoitusta
400-500 g marinoituja broilerinsuikaleita
1 tlk mandariinilohkoja
2 tl valkosipulijauhetta
½ tl jauhettua valkopippuria
1 tl suolaa
yrttimaustetta
1 l nestettä (mandariinien mehu + vettä)

Voitele laakea vuoka öljyllä. Lisää ainekset luettelon mukaisessa järjestestyksessä (en kyllä ymmärrä, mitä merkitystä tällä on, koska ainekset sekoitetaan kuitenkin :D). Sekoita ainekset ennen kuin lisäät nesteet. Lisää nesteet ja kypsennä ruokaa uunin alimmalla tasolla 225 asteessa 45-60 minuuttia.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Focaccia



Tilasin joulun alla Kotiliesi-lehden ihan sillä, kun siinä on niin kivan näköisiä ruokaohjeita. Uusimmassa lehdessä keskityttiin leipiin ja sieltä löytyi myös ohje gluteenittomaan focacciaan. Ohjeessa kuitenkin käytettiin valmiita gluteenittomia jauhoseoksia, joista en ole oikein innostunut. Minusta niillä tehdyt leivonnaiset maistuu jotenkin oudoilta. Käytän siis yleensä luontaisesti gluteenittomia jauhoja.

Kun mulla ei ollut täysin ohjetta vastaavia aineksia, niin tein taas siis leivän oman mielen mukaan. Lopputulos oli kyllä enemmänkin rieskamainen kuin focacciamainen. Annoin leivän olla uunin jälkilämmössä sen aikaa, kun kävin saunassa. Liekö sillä sitten ollut vaikutusta asiaan.

Focaccia

5 dl vettä
1 rkl psylliumjauhetta
½ dl sokerijuurikashiutaleita
1 ½ tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
2 dl perunamuusia
1 dl kaurajauhoja
1 dl tummaa täysjyväriisijauhoja
2 dl maissijauhoja
1 pss kuivahiivaa

päälle:
150 g aurinkokuivattuja tomaatteja
öljyä tomaateista
siemeniä (auringonsiemen, kurpitsan yms.)
tuoretta rosmariinia
sormisuolaa

Lisää lämpimään veteen psylliumjauhe ja sokerijuurikashiutaleet turpoamaan n. 10 minuutiksi. Lisää suola ja rypsiöljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää jauhot nesteeseen. Sekoita runsaasti.

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota 20 minuuttia. Silppua sitten päälle aurinkokuivatut tomaatit ja sivele taikina tomaattien öljyllä. Ripottele päälle siemenet, tuoretta rosmariinia ja sormisuolaa.

Paista 200 asteisessa (kiertoilma)uunissa 25 minuuttia.