sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Macaron-leivoksia

Tulipas nyt kokeiltua macaron-leivosten tekemistä. Ei sinänsä vaikeaa, mutta aikamoista räpeltämistä se oli. Lueskelin kirjaa Pariisilainen macaron-leivos (Tekijä Sylvie Aït-Ali, kustantaja Kaisla) ja innostuin itsekin kokeilemaan. Ohje oli aika hifistelevä, joten oioin vähän mutkissa. Erotin valkuaiset vasta eilen, vaikka se olisi pitänyt tehdä jo muutamaa päivää ennen. Leivoksia olisi myöskin pitänyt kuivatella huoneenlämmössä 20 minuuttia, mihin minulla ei riittänyt kärsivällisyys. Suoraan vain uuniin. Peltiä piti myöskin kääntää paistamisen puolessa välissä, minkä kyllä tein, vaikka syytä en tajunnut. Kiertoilmauunia käytettäessähän se on ihan suositeltavaa, mutta ylä- ja alalämpöä käytettäessä en kyllä hirveästi näe syytä moiseen.

Väriainetta tuli laitettua ihan liian vähän ja leivoksista tuli tylsän vaaleanruskeita. Yritin tehdä keltaisia leivoksia. Kirjassa oli monenoisia ohjeita täytteiksi, mutta päätin oikoa tässäkin. Mieheni pitää todella paljon sitruunasta, joten täytin leivokset kaupasta ostetulla lemon curdilla. Kommenteista päätellen hyvää tuli.

Perusohje on suunnilleen seuraavanlainen:

Macaron-leivokset
n. 30 kuorta eli 15 valmista leivosta

50 g valkuaisia
50 g mantelijauhetta
100 g tomusokeria
15 g hienoa sokeria

Erottele valkuaiset hyvissä ajoin. Säilytä niitä tiiviisti suljetussa astiassa jääkaapissa. Ota valkuaiset huoneenlämpöön tuntia ennen leipomista. Tarvitset kaksi kulhoa macaronien tekemiseen. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri toisessa kuhossa. Laita toiseen kulhoon valkuaiset ja hiukkasen sokeria. Sekoita sähkövatkaimella, kunnes seos alkaa vaahdota. Lisää loput sokerit vähitellen. Vatkaa, kunnes vaahto on kiiltävää, ja vaahtoon muodostuu nostettaessa teräviä huippuja. Älä kuitenkaan sekoita  liikaa, jottei vaahdosta tule liian kovaa tai kokkareista. Sekoita tässä vaiheessa mahdollinen väriaine. Käytin itse nestemäistä väriainetta, mutta ehkä kannattaisi käyttää jauhemaista.

Yhdistä manteli-tomusokeriseos valkuaisvaahtoon lastalla nostellen. Siirrä taikina pursottimeen ja pursota noin kahden euron kolikon kokoisia ympyröitä pellille, leivinpaperin päälle. Anna kolikoiden kuivua parikymmentä minuuttia huoneenlämmössä ennen uuniin laittamista, jotta kuoresta tulisi rapea.

Paista macaroneja 150-asteisessa uunissa n. 12-14 minuuttia ja käännä pelti ympäri paistamisen puolessa välissä. Anna kuorien jäähtyä hyvin ennen kuin irrotat ne leivinpaperista. Täyte levitetään kuoren sileälle alapinnalle ja päälle painetaan toinen kuori. Yleensä leivokset laitetaan vielä vuorokaudeksi jääkaappiin veätytymään. (Meillä syötiin samantien osa)

Lopuksi kännykän kameralla otettu kuva leivoksista.

Viljatonta kokeilemassa

Päätin kokeilla viljatonta ruokavaliota, jos se vaikka auttaisi jatkuviin ilmavaivoihin ja turvotukseen. En ole syönyt viljoja nyt viikkoon ja minusta ainakin tuntuu, että vaivat ovat hellittäneet vähän. Alkuunsa oli todella hankala keksiä syötävää aamu- ja iltapalalle, kun ei voinut syödä leipää tai muroja, mutta varastotäydennysten ja pienen miettimisen jälkeen alkoi keksimään sopivaa syötävää. Nyt menee maustamatonta jogurttia ja marjoja hirmuisesti enemmän kuin ennen. Myös pähkinöitä ja juustoja, vihanneksia ja hedelmiä. Lihaa syön edelleen normaalisti.

Kaupassa on huomannut, miten paljon suomalainen ruokavalio sisältää viljoja. Iso osa kaupan tuotteista sisältää viljoja. Leivät, murot, pastat, keksit, leivonnaiset... Kaikki, mitä olen tottunut syömään.

Nyt on täytynyt etsiä uusia leivontareseptejäkin, kun ei voi käyttää jauhoja. Aion huomenna kokeilla pariisilaisten macaron-leivosten tekemistä. Niihin tulee vain valkuaisia, sokeria ja mantelijauhetta. Saas nähdä, miten onnistuvat.