maanantai 3. joulukuuta 2012

Pursotetut keksit

Tein nämä keksit itseasiassa jo aikoja sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi raportoitua asiasta. Pursottimenkin ostin kaaaauuan aikaa sitten ja se oli myyntipaketissaan keittiön laatikossa pitkän aikaa. Kunnes sain aikaiseksi leivottua näitä keksejä.

Selailin taas leivontakirjojani läpi ja löysin lempikirjastani "Pipareista pitsikakkuun" ohjeen pursotettaviin kekseihin nimellä "Seitsemän sortin pikkuleivät". Eli samalla ohjeella saa tehtyä niin ässät, erilaiset kranssit, hevosenkengät, sikarit kuin käpypikkuleivät. Ohje on yksinkertainen ja helppo.

"Uusi" pursottimeni on sellainen muoviputki, joka toimii liipasimesta painamalla. Toiseen päähän laitetaan reiällinen metallilevy tai  muovinen tylla. Toiseen päähän kiinnitetään mäntä, joka painuu liipasinta painamalla kohti toista päätyä ja pakottaa samalla putken sisällä olevan taikina ulos metallilevyn rei'istä ja tyllasta.

Alkuunsa oli hankala annostella taikinaa oikea määrä metallilevyjen läpi, mutta harjottelemalla sekin helpottui. Erilaisilla metallilevyillä sai tehtyä erilaisia muotoja. Taikina taisi olla vähän liian lämmintä tai olisi vaatinut vähän lisää jauhoja ja tahtoi tarttua metallilevyyn kiinni. Mutta kyllä siitä jonkusen keksin sai kuitenkin tehtyä.

Pursotetut keksit
Pursotetut keksit

9 dl vehnäjauhoja
450 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
(2 tl vaniljasokeria)

Vaahdota vehnäjauhot ja voi, lisää sokeri ja kananmunat joukkoon. Vaahdota massa.

Pursota haluamasi mallisia keksejä ja paista niitä uunin keskitasolla 225 asteessa n. 8 minuuttia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Feta-broilerikastike

Tein tänään ruuaksi feta-broilerikastiketta riisi-ruislisäkkeeellä. Kastikkeen ainekset kerääntyivät lähinnä siitä, mitä kaapissa taas sattui olemaan. Yllättävän hyvää siitä tuli, vaikka suht yksinkertainen olikin.

Feta-broilerikastike riisi-ruislisäkkeellä.
Feta-broilerikastike

loraus juoksevaa margariinia
400 g hunajamarinoita broilerin fileepaloja
½ pussia pakastesipulia
2 dl ruokakermaa
loraus vettä
suolaa
pippuria myllystä
yrttimaustetta
200 g fetajuustoa

Lämmitä iso kasari ja lisää loraus juoksevaa margariinia. Lisää fileepalat ja sipulit pannulle ja paista, kunnes broileri on kypsää. Lisää kerma. Laita kermapurkkiin vähän vettä, heiluttele ja kaada vesi pannulle. Lisää myös mausteet ja anna muhia 15-20 minuuttia. Lisää sitten fetajuusto kuutioina ja lämhäytä vielä vähän aikaa. Tarjoile riisin-ruislisäkkeen kera.