perjantai 26. heinäkuuta 2013

Gluteeniton marjapiirakka

Latasin kännykkääni taas jälleen uuden sovelluksen. Tällä kertaa DanSukkerin reseptisovelluksen. Sieltä löytyi ohje gluteenittomalle marjapiirakalle ja päätin kokeilla sitä joku kerta (alkuperäinen ohje DanSukkerin sivuilla). Tänään sitten kävimme koiran kanssa uimassa ja käväsin samalla viereisessä metsässä vilkaisemassa, oisko siellä mustikoita tai puolukoita tuloillaan. Mustikoitahan sieltä löytyi, mutta hellehamonen ja uimatossut eivät olleet parhaat mahdolliset mustikanpoimintavarusteet ja muurahaiset hyökkäsivät kimppuun. Ehdin poimia vain poimurin pohjallisen ennen kuin juoksin karkuun.

Meillä kasvaa pihalla vadelmapensaita ja niissä on ollut tänä vuonna ihan kivasti vattujakin. Useampana iltana olen kourallisen sieltä poiminut ja tänäänkin sellainen sieltä löytyi. Päätin yhdistää ne vähäisiin mustikoihin ja tehdä niistä marjapiirakan. Ohjehan minulla oli jo valmiina.

En ihan muistanut seurata ohjetta, joten täysin alkuperäisen mukainen piirakasta ei tullut, mutta hyvä kuitenkin.

Gluteeniton marjapiirakka
6-8 henkilölle
(15-20 min aktiivista, n 30 min passiivista)

3/4 dl hienoa sokeria (ohjeessa oli taloussokeria)
1 kananmuna
50 g sulatettua voita (ohjeessa margariinia)
1 dl maitoa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin Pirkan)
½ dl perunajauhoja
1 ½ tl jauhettua kaardemummaa
1 tl leivinjauhetta
3 dl pakastemarjoja (käytin siis tuoreita epämääräisen määrän)
½ dl fariinisokeria

pinnalle raesokeria

Vaahdota sokeri ja kananmuna ja lisää joukkoon maito ja sulatettu voi. Sekoita keskenään jauhot, kaardemumma ja leivinjauhe ja lisää nekin seokseen. Sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka (halkaisija n. 22 cm) ja kaada taikina vuokaan.  Ripottele marjat, fariinisokeri ja raesokeri pinnalle. (Tässä kohtaa unohdin lukea ohjetta. Oikea ohje meni näin: Kaada puolet taikinasta voideltuun vuokaan ja ripottele päälle marjat ja fariinisokeri. Kaada loppu taikina marjojen päälle. Ripottele vielä pinnalle raesokeri.) Paista 175 asteisessa kiertoilmauunissa alatasolla n. 18 minuuttia ja sulje sitten uunista lämmöt. Anna olla piirakan vielä uunissa n. 15 minuuttia. (Tässäkin poikkesin ohjeesta: Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla n. 20 minuuttia kunnes taikina on kypsää.) Ja tuli muuten hyvää!


1 kommentti:

  1. Hyvännäköinen tuli. Ei ne ohjeet ole niin justiinsa. Aina niitä vähän pitää soveltaa mielusakseen :). Paremman näköinenhän tuosta tuli kun ovat marjat päällä. Gluteenittomissa jauhoissa on ilmeisesti se vehnä mukana myös.

    VastaaPoista