lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kaurainen tomaatti-vuohenjuustopizza

Lueskelin tässä viikolla useampaa kirjaston leivontakirjaa ja näin jossain niistä tomaatti-vuohenjuustopiirakan ohjeen. Tai ainakin kuvittelin nähneeni. Jostain syystä en sitä kuitenkaan löytänyt enää, kun rupesin tarkistamaan ainesluetteloa kauppalistaa varten. Noh, eihän siihen nyt ihan kummosia voinut tulla, joten ostin kaupasta tomaatteja ja vuohenjuustoa. Rupesin leipomaan, mutta en edelleenkään löytänyt aikaisemmin näkemääni reseptiä. Ilmeisesti kerkesin kirjan palauttaa tai jotain.

Ei siis auttanut kuin ruveta leipomaan omasta päästä. Päätin tehdä tomaatti-vuohenjuustopizzan. Kuiva-ainelaatikosta löytyi pussinpohjallinen Provenan gluteenitonta kauraleipäseosta ja päätin käyttää sen pois. Tein pohjan perinteisen pizzapohjan ohjeella, mutta en kohottanut taikinaa. Kaulitsin sen samantien leivinpaperin päällä mahdollisimman isoksi ja siirsin sen sitten pellin päälle. Siihen sitten ensin tomaattipyreetä, juustoraastetta, pizzamaustetta, viipaloituja tomaatteja ja vuohenjuustoa. Päälle taas juustoraastetta. Pizzasta tuli muuten ihan hyvä, mutta ehkä vähän mauton. Mausteita olisi tarvinut huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin. Pistin sitten päälle mausteeksi sweet-chili-kastiketta. :D

Kaurainen tomaatti-vuohenjuustopizza
40-50 minuuttia

Taikina:
2 dl vettä
1 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
3-4 dl gluteenitonta kauraleipäseosta (en mitannut, eli sopivasti)
2 tl kuivahiivaa

Täyte:
tomaattipyrettä
4-5 tomaattia viipaleina
200 g vuohenmaitojuustoa
200-300 g emmental-mozzarella juustoraastetta
pizzamaustetta

Kaada kulhoon reilusti lämmintä (42 asteista) vettä ja lisää suola ja rypsiöljy. Sekoita jauhot ja kuivahiiva keskenään ja lisää ne nesteeseen. Sekoita hyvin. Taikina saa olla aika kiinteää, sellaista, että sen saa kaulittua. Ota leivinarkki ja kaada taikina sen päälle. Kaulitse taikina arkin kokoiseksi ja siirrä se sitten pellin päälle. Levitä päälle tomaattipyre. Levitä ohut kerros juustoraastetta ja pizzamaustetta. Viipaloi tomaatit ja vuohenjuusto ja levitä ne pyreen päälle. Lisää taas pizzamaustetta. Ripottele viipaleiden päälle juustoraastetta. Paista 175 asteisessa kiertoilmauunissa n. 30 minuuttia. Nauti! (Mutta varo, ettet polta suuta. Tomaatit ovat tosi kuumia suoraan uunista otettuna.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti