perjantai 14. marraskuuta 2014

Suklainen kolakakku

Tämä kakku on ollut yksi lemppareistani vuosien ajan. Resepti on aluperin muistaakseni Maria Öhrnin kirjasta Pehmeät suklaakakut. "Muunsin" sen gluteenittomaksi vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomien jauhojen seokseksi. Käytin n. 1 ½ dl perunajauhoa, ½ dl riisijauhoa ja ½ dl gluteenitonta kaurajauhoa. Lisäksi lisäsin ohjeeseen ripaukset ksantaania ja psylliumia.

Tällä kertaa tosin unohdin jäähdytellä kakkua ja kolakastiketta kylmässä, mutta eipä tuo täysin katastrofi ollut. Kastike levisi vain kakkutaikinan mukana reunoillekin.


Suklainen kolakakku

 n. 12 palaa

Kakku
125 g voita tai leivontamargariinia
150 g tummaa suklaata (taloussuklaata)
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 ½ dl gluteenittomia jauhoja
2 tl vaniljasokeria
ripaus ksantaania
ripaus psylliumia

Kolakastike
1 ½ dl ruokakermaa (tai 1 dl kuohukermaa ja ½ dl maitoa)
½ dl sokeria
½ dl siirappia

Voitele ja korppujauhota irtopohjainen kakkuvuoka. Sulata voi miedolla lämmöllä. Ota kattila pois levyltä ja lisää voin joukkoon pieniksi paloiksi taitettu suklaa. Sekoita silloin tällöin niin, että suklaa sulaa täysin. Jäähdytä seos. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita siihen sitten jäähtynyt suklaaseos. Lisää vaniljasokeri jauhoihin ja seos sitten varoen taikinaan. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia.

Keitä kolakastike kakun kypsyessä. Sekoita kerma, sokeri ja siirappi paksupohjaisessa kattilassa. Keitä, kunnes seos sakenee, noin 15 minuuttia. Kastikkeesta ei saa tulle liian sakeaa, mutta siihen on muodostuttava "käytävä", kun vedät puulastalla kastikkeen poikki kattilan pohjaa pitkin. Levitä kuuma kastike vuoassa olevan kakun päälle. Nosta kakku kylmään, mieluiten pakastimeen niin, että kolakastike jähmettyy hiukan. Kaada sen jälkeen loput kakkutaikinasta vuoassa olevan kakun ja kolakastikkeen päälle. Kypsennä kakkua 175-asteiseessa uunissa vielä 5-10 minuuttia.

Seisota kakkua mehevöitymässä mieluiten yön yli ja tarjoa se sitten kermavaahtonokareilla koristeltuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti